Olen todella hämmentynyt siitä kansanliikkeestä minkä ilmiö ”Pekka Haavisto presidentiksi” on saanut aikaiseksi! Kuka olisi noin 30 vuotta sitten uskonut että vihreiden puolue, tuo rastatukkaisiksi anarkisteiksi, kettutytöiksi ja telaketjutraktoreihin itsensä kahlitseviksi radikalisteiksi mielletty joukko nostaisi riveistään esille ihmisen, joka pystyisi haastamaan pelkällä karismallaan kokoomuksen kestosuosikin. Ja tämä henkilö on vielä julkihomo, liitossa ulkomaalaisen miehen kanssa joka on vielä huomattavasti nuorempikin.Pekka Haavisto on nostanut aallon joka lupaa suvaitsevaisempaa tulevaisuutta, joukon joka pysäyttää ruuhkan Helsingin rautatieasemalla Finlandiaa laulamalla. Uuden ja rohkean tavan ajatella, kieltäytyä olemasta samaa mieltä vain koska se on helpompaa, koska siten säästyy pilkalta. Rohkeutta Suomi … sitäpä juuri.
Enpä uskoisi, ellen saisi olla itse tätä todistamassa.
Ja on vaalien voittaja kumpi tahansa niin Suomi saa hyvän, osaavan ja edustuskelpoisen presidentin. Joka tapauksessa voitamme, ihan kaikki. Tämä hetki on kaunis.
Häviämässä ei ole kummankaan ehdokkaan kannattajat. Itse asiassa olisi / tulee olemaan - miten sen sitten sanookaan kun vaalien tulos ei vielä ole selvä, oikeasti parempi jos Haavistoa ei valita Suomen presidentiksi. Hänellä on paljon enemmän annettavaa muuten kuin presidenttinä, jonka kädet ja tekemiset on aika pitkälti kuitenkin sidotut.
Vaalien jälkeisenä maanantainakin aurinko nousee idästä (ei perseestä), emme herää homoina, riistokapitalismi ei vedä mattoa alta ja vie tuhkia pesästä, taivas ei putoa niskaan eikä kenenkään tarvitse muuttaa maasta.
Elämä jatkuu ja verot kiristyy – oli siellä vallan kahvassa kumpi tahansa.
Mutta maailmassa on Haaviston mentävä paikka rauhanrakentajalle aivan kuten näissä vuoden 2012 Suomen Tasavallan Presidentin vaaleissa oli paikka ravistelijalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti